![]() |
|||||||||
![]() |
|
||||||||
|
Ajankohtaista
14.2.2011 Moilanen 4. ja Pukema 18. Gardan Winter Cupissa
Moilanen 4. ja Pukema 18. Gardan Winter Cupissa
Kohtala Sportsin 13-vuotiaat kuljettajat Aatu Moilanen ja Pasi Pukema avasivat kautensa jo ennen kilpailua 4 päivän testeillä. Jo testeissä kävi selväksi, että maailman kärki ei ole kaukana ja kun kisoja ja testejä saadaan enemmän alle saavat muut mennä todella kovaa, jos aikovat Kohtala Sportsin pojat päihittää.
Kausi on siis avattu ja fiilikset niin Päälliköllä, mekatsuilla kuin pojillakin ovat kohdallaan. Ja näytti poikien isätkin olevan tyytyväisiä fiiliksestä päätellen kilpailuviikonlopun saavutuksiin. Tästä on hyvä jatkaa ja sen lupaan, että vauhti ei tule hiipumaan. Ja tämä asia on tosi!! Seuraavaksi olemme tulessa Englanninmestaruus kisassa maaliskuun lopulla, joten palataan astialle kilpailun lähestyessä… Terveisin, Päällikkö Kuvat: Akifoto Oy - Aki Rask 24.1.2011 25H kestävyyskisasta pronssia
25H kestävyyskisasta pronssia
Kilpailuun valmistauduttiin suurimmaksi osaksi ilman harjoittelua. Noin puolet joukkueen jäsenistä lähti kisaan kylmiltään. Tavoitteeksi oli asetettu sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon ja AKK:n valmennusryhmän voittaminen. Kisa lähti hyvin käyntiin ja Päällikkö oli aika-ajon kolmas jääden voittajalle vähän reilu 0,1 sekuntia. Itse kisassa joukkueen jokainen jäsen veti vähintään kaksi tuntia joko putkeen tai osissa. Oppipojat pääsi ihan hyvin juonesta kiinni kisan aikana, vaikka 160 kiloa painavan kartin ajaminen ei ollut missään nimessä ihan helppo juttu junioreille. Toisaalta pojat huomasivat, että fyysisen kunnon merkitystä ei sovi vähätellä. Sijoitukset vaihteli kisan aikana laidasta laitaan. Parhaimmillaan oltiin toisena ja huonoimmillaan seitsemäntenä. 16 tunnin jälkeen oltiin kolmantena, ainoastaan 10 sekuntia jäljessä toisena olleesta AKK:n joukkueesta. Mukaan oli mahtunut muutama pyörähdys, pari ”stop and go” –rangaistusta, yksi auton hajoaminen, josta seurasi muutama ylimääräinen varikkokäynti, jne. Viimeisien tuntien aikana ero AKK:hon alkoi kasvamaan sen verran suureksi, että pariin viimeiseen sprinttikisaan koitettiin vähän taktikoida ja hakea hyvää lähtöpaikkaa tavoitteena pitää AKK takana erillisessä sprinttikisassa. Taktikointi ei kyllä mennyt aivan oppikirjan mukaan, mutta AKK pysyi takana pisteen erolla. Olimme siis varsinaisessa 25 tunnin kestävyyskisassa kolmansia. Kilpailun voittoon ajoi ”Sairaan Nopeet” ja toiseksi tuli AKK:n valmennusryhmä. Kisan aikana kahdeksan 20-50 kierroksen sprinttikisaa käsittävässä kisassa olimme niin ikään kolmansia. Edellä Sairaan Nopeet ja Silver Club, joten tavoitteet toteutui ainakin osittain. Päällikkö veti kisan aikana yhteensä 5 tuntia ja täytyy sanoa, että mielessä pyöri useaan kertaan ajatus, että voisipa aikaa kelata 10-15 vuotta taaksepäin. Taidot oli tallella, kuten kaikilla meidän joukkueen muillakin entisillä mestareilla ja mieli tekisi tosiaan tulevaisuudessa vielä jotain ajella. Kisa oli hyvin järjestetty ja koko porukka oli todella kikseissä. Kiitos tästä järjestäjille ja kilpakumppaneille. Voi olla, että vuoden päästä otetaan uusiksi. Seuraavana vuorossa siis South Garda ja Winter Cup..
Terveisin, Päällikkö 12.1.2011 Aatu Moilanen Kohtala Sportsin vahvuuteen
Aatu näytti jo menneellä kaudella useaan otteeseen, mistä Kajaanin poika on tehty. Etenkin sateella vauhti tuntui olevan kohdallaan. Kohtala Sports on todella innoissaan saadessaan Aatun tallinsa kuljettajaksi ja tietää, että menestystä on luvassa oli sitten keli mikä tahansa. Aatu monipuolisena kuljettajana on hyvä lisä Kohtala Sportsin vahvuuteen ja Pukeman Pasin kanssa yhteistyö toimii varmasti. Pojat tulevat mainiosti toimeen keskenään ja tuntuu siltä, että pokien isätkin osaa puhaltaa samaan hiileen. Ja toisaalta tästähän tässä on perimmiltään kyse. Mitä paremmin pystytään yhdessä toimimaan niin se vie koko porukkaa eteenpäin. Yksin tuolla ei mestaruuksia voiteta! Aatu aloittaa kautensa Winter Cup kilpailusta. Sitä ennen vedetään vajaa viikko testiä samaisella Lonaton radalla, missä itse kilpailukin ajetaan. Aatun kalenteri koostuu samoista kilpailuista kun Pukemankin. Eli kalenteri sisältää SM-sarjan, EM-karsinnan, EM-loppukilpailun, World Cup kilpailun ja Englanninmestaruus osakilpailun. Voi olla, että kalenteriin lisätään muutama muukin kilpailu esimerkiksi Viking Trophy ja NEZ-kilpailu, mutta kaikki riippuu tietysti siitä, mitä tässä lajissa ei ole ikinä liikaa. Kohtala Sportsin omistaja Jussi Kohtala tulee toimimaan Aatun mekaanikkona ja täytyy sanoa, että kädet syyhyää jo nyt sorvin ääreen. Voitontahto on kova niin kuljettajalla kuin mekaanikollakin ja voitosta lähdetään ajamaan oli sitten kisa mikä tahansa!!!
Terveisin, Päällikkö 11.1.2011 Pasi Pukema jatkaa Kohtala Sportsissa
Tallipäällikkö Jussi Kohtala on varsin tyytyväinen, että viime kaudella alkanut yhteistyö jatkuu ja tulevaan kauteen lähdetäänkin sillä ajatuksella, että menestystä tullaan tekemään. Viime kaudella Pasi näytti jo vauhtinsa puolesta kuuluvansa kärkiporukkaan, mutta Rookie-vuonna vauhti ei yleensä vastaa lopputuloksia. Näin kävi Pasinkin kohdalla. Välillä tuli osumaa muilta kanssakilpailijoilta, mutta toisaalta tuli sitä itsekin hölmöiltyä, Pasi kuittaa. Suunnitelmissa on aloittaa kausi Italian Gardalta helmikuun alkupuoliskolla. Edessä olisi vajaa viikko testiä, jonka päälle on tarkoitus kurvailla kauden avaava Winter Cup kilpailu. Tämän lisäksi kalenteri koostuu seuraavista kilpailuista: 5 osakilpailun SM-sarja, EM-karsinta, EM-loppukilpailu, World Cup kilpailu ja Englanninmestaruus osakilpailu. Näiden kilpailujen lisäksi tavoitteena on päästä ajamaan seuraavat kisat tai ainakin osa niistä riippuen budjetin suuruudesta: Viking Trophy, NEZ-kilpailu ja Monaco Kart Cup. Pasin mekaanikkona jatkaa Mikko ”Ökkis” Marjosalmi ja kummatkin pojat tuntien periksi ei tulla antamaan missään vaiheessa vaan päätä pistetään rattiin niin radalla kun maantielläkin ;).
Terveisin, Päällikkö 10.1.2011 Kuljettajarintamalla lähestytään H-hetkeä...
|
![]() ![]() |
|||||||
Powered by UP-CMS